Alakerran lattiarunko

Viimeksi alakerran lattian osalta blogissa on kerrottu runkopalkkien asentamisesta. Lattian runko tehtiin talvella 2018. Tämän jälkeen alakerran osalta ei tapahtunutkaan mitään moneen kuukauteen. Jotenkin kummasti yläkerran jo tiiviit tilat houkuttelivat enemmän..

Kevään 2019 aikana alakerran lattiaa varten mietittiin valmiiksi lattian poikki tulevat viemäri- ja vesivedot. Tuleva kettiö oli ollut hankittuna jo hyvän tovin (Torista) ja tässä vaiheessa palasina olevasta keittiöstä ja myyntikuvista laskeskeltiin keittiön vesipisteen paikka suurinpiirtein kohdalleen viemärivetoa varten. Keittiön viemäri eristettiin ja asennettiin paikoilleen kevään aikana. Viemäri kulkee koko lattiarakenteen alapuolella keittiön seinältä kohti kylpyhuonetta, jossa kaikki viemärivedot kohtaavat ja jatkavat siitä yhteistä matkaa pienpuhdistamolle.

Runkopalkkien asennuksen yhteydessä jo talvella palkkien alaosaan oli kiinnitetty laudat valmiiksi ”hyllyiksi” tuulensuojalevyjä varten.  Viemärin asennuksen jälkeen lattian kanssa jatkettiin leikkaamalla näiden hyllyjen päälle mahdollisimman tiivisti istuvat palat  25 mm tuulensuojalevyä. Levyjen leikkaaminen onnistui hyvin käsisirkkelillä. Meidän ihana käsisirkkeli (Makitan akkukäyttöinen, hankittu sekin Torista) on muuten ollut mukana oikeastaan joka remontin vaiheessa. Ihan paras peli! Kutsutaan häntä Sirkka-Liisaksi<3

Tuulensuojalevelyjen jälkeen koko rakenne, etenkin reunat ja nurkat, paperoitiin huolellisesti tervapaperilla. Paperi nostettin reilusti myös seinille vedon estämiseksi lattian rajasta. Paperoinnin jälkeen oli vuorossa eristäminen. Tällä kertaa ei lähdetty edes harkitsemaan eristelevyhommia, vaan toteutettiin eristäminen ekovillan puhallusvillalla. Puhallusvillakoneen saa lainaan useimmista rautakaupoista villan ostamisen yhteydessä. Villoittaminen oli päivän homma kahdelta henkilöltä. Kone haettiin aamulla ja seitsemään mennessä se oli jo palautettu takaisin. Lattia täytettiin villalla reilusti yli, jonka jälkeen se tampattiin kevyesti sekä käytiin vielä kädellä läpi kaikki nurkat ja reunat, jotta villa saatiin mahdollisimman tiiviisti paikoilleen. Tämän jälkeen vielä toinen kerta villaa ja toinen tamppaus ja valmista tuli. Kahden hengen miehityksellä onnistui oikein hyvin. Toinen lapoi villaa koneeseen ja toinen puhalsi villaa letkun päässä lattiaan.

Eristämisen jälkeen paperoitiin koko lattia uudelleen ja jälleen nostettiin paperi myös reilusti seinälle. Tämän jälkeen suunniteltiin vesiputkien vedot. Vesi tulee taloon sisään kylpyhuoneesta, joten tässä vaiheessa vesiputket vedettiin kylpyhuoneesta keittiön seinämälle suurinpiirtein viemärin kanssa samassa linjassa. Vesiputkia asennettiin samalla paikoilleen, kun lähdettiin tekemään harvalaudoitusta lattiaan. Vesiputket kulkevat paperin ja harvalaudoituksen välissä omassa eristeputkessa. Tässä vaiheessa myös sähkömies kävi vetämässäs alakerran ensimmäiset sähkövedot, kun harvalaudoituksen alle vedettiin kaapelikanava keittiön ja tuvan sähkötarpeille.

Tämän jälkeen päästiinkin ihmettelemään lattioiden asennusta. Ensiksi asennettiin alakerran kammarin lattia, koska se oli helpompi ja harjoitusta oli jo yläkerran lattioiden osalta. Tuvan vanhojen lattialankkujen asennuksessa joutuikin hieman enemmän pohtimaan. Tästä projektista oma postaus!