Pehtoori Eero teki Rosbackaan kesällä kasvimaan, johon istutettiin perunaa, porkkanaa, punajuurta sekä kesäkurpitsaa. Kesän mittaan mietittiin kerkiääkö kasvimaalta nousemaan mitään ja ukkikin naureskeli, että perunat on istutettu väärinpäin. Mutta niin vaan perunat kypsyi ja perunoista tehtiin kesän aikana kymmeniä aterioita. Kesäkurpitsat ilmestyivät parissa päivässä ja ovat nyt suunnattomia mötköjä. Niitä tuli myös järkyttävä määrä ja niitä onkin […]
Category Archives: Istutukset
Espanjan viikot meni nopeesti ja viimeinen lomaviikko käytettiinkin sitten tehokkaasti tilalla kaiken mahdollisen parissa. Oli muuten historiallinen viikko, sillä yövyttiin ensimmäistä kertaa omalla tilalla! Tämä hetki oli tarkalleen 02.07.2017. Asuntoautossa kylläkin, mutta silti. Vuokrattiin Ruisrock viikonloppua varten asuntoauto ja pienen säätämisen jälkeen auto päätyikin meille koko viikoksi. Niinpä tehtiinkin sitten tehoviikkoa hommia tilalla ja taas on […]
Päätalon etupihalla on entisaikaan kasvanut omenapuiden lisäksi kaksi riviä marjapensaita. Aivan talon kuistin pielessä on lisäksi ollut jo alkuaikoina ruusua, joka on ollut yleinen tapa entisaikoihin pihoissa. Kaunista ruusua on voinut ihailla ilkkunoista ja se on tuonnut taloon sisään hyvää tuoksua. Maatilojen pihamaat ovat olleet normaalisti melko puuttomia, sillä metsät ja puut oli totuttu raivaamaan […]